Matkailu
Yrityksemme on solminut tammikuussa 2008 yhteistyösopimuksen johtavan Kambodzalaisen matkanjärjestäjän, Cambodia Angkor World Tours:n (C.A.W.T) kanssa. Kumppanimme on yksi vanhimmista ja kokeneimmista paikallisista matkatoimistoista. Toimimme nyt heidän matkatuotteidensa myyntiagenttina Suomessa.
Ymmärrämme, että Kambodza on matkailukohteena vielä varsin nuori ja muutamiin naapurimaihinsa nähden kehittymätönkin. Uskomme kuitenkin, että tällä ystävällisellä ja avoimella kuningaskunnalla on tarjottavana jotain sellaista jota ”massaturismikohteet” eivät välttämättä voi tarjota. Ammattitaitoinen paikallinen toimija takaa matkailijalle loistopalvelun ohella todellisen kosketuksen elämään ja ihmisiin Kambodzassa.
Olemme myös valmiina avustamaan ja konsultoimaan muita matkanjärjestäjiä kaikissa matkailuun liittyvissä järjestelyissä. Hankimme yhteystietoja eri palveluntarjoajista, olemme mukana neuvottelemassa ehdoista, tai tarjoamme tulkkausapuamme. Palvelut ovat saatavissa sopimuksemme mukaan joko paikan päällä, tai etäpalveluna.
Avustamme myös yksityishenkilöiden tarpeisiin soveltuvien ratkaisujen selvittämisessä.
Halutessasi voimme suunnitella koko valmiin matkaohjelman, varata majoitukset ja hankkia matkaliput valmiiksi puolestasi. Voimme suunnitella yhdessä kanssasi matkasi mausteeksi esimerkiksi jonkun lisäretken. Viisumin hankkimisen voit niin ikään jättää meidän huoleksemme. Halutessasi, jää osallesi vain valmiin manuaalin seuraaminen ja matkan iloista nauttiminen.
Olemme valmiit neuvottelemaan myös mahdollisuuksistamme erilaisten ryhmien opastamiseksi paikan päällä Phnom Penhissä, tai muualla Kambodžassa.
Pääkaupungin eri alueiden asumisviihtyisyyteen tai hotellin sijaintiin, asunnon vuokraukseen tai vaikkapa omistusasunnon hankintaan liittyy seikkoja, joiden kiemuroissa voimme olla avuksi.
Voimme myös toimia yhteyshenkilönänne maassa oleskelunne ajan, sopimallamme tavalla.
Kirjautuessasi matkapalvelumme käyttäjäksi saat automaattisesti tukipalvelumme edut käyttöösi. Sähköpostikysymyksiin saat vastauksen mahdollisimman pikaisesti, pyrkimyksemme mukaan vuorokauden kuluessa. Mahdollisuuksiemme mukaisesti kommentoimme vastauksessamme asiaa sekä suomalaisin, että paikallisin näkökohdin.
Palveluun kuuluu myös yleiskielen pikku käännöstyöt (=max 400 merkkiä = 1/4 kääntäjän sivu)
Laajemmissa projekteissa ja kokonaisuuksissa teemme aina erillisen kirjallisen sopimuksen.
HUOM! Vastausta vaille jäävistä kysymyksistä emme veloita mitään.
Hinnasto:
Yksityiset henkilöt ja pienet yhdistykset:
| Kertakysymys | 20€ | Kertamaksu yhdestä yhteydenotosta |
| 10 kysymystä | 100€ | 10 yhteydenoton sarjalippu |
| Kuukausijäsenyys | 300€ | Rajoittamaton oikeus yhteydenottoihin kuukauden ajan |
Sähköpostitse tapahtuvat yhteydenotot on rajattu koskemaan yksinkertaisia päivittäisiä rutiinikysymyksiä. Laajemmat, selvitys- ja taustatyötä vaativat toimeksiannot neuvotellaan ja sovitaan aina erikseen.
Julkisyhteisöt ja yritykset:
| Kuukausijäsenyys | 500€ | Rajoittamaton oikeus yhteydenottoihin kuukauden ajan |
| 6 kk jäsenyys | 2000€ | Rajoittamaton oikeus yhteydenottoihin ½ vuoden ajan |
| Vuosikumppanuus | 3000€ | Rajoittamaton oikeus yhteydenottoihin vuoden ajan |
Laajempi konsultointi tapahtuu aina erikseen sovituin ehdoin ja järjestelyin.
Kirjautuminen sähköpostipalvelun käyttäjäksi tapahtuu täyttämällä myynti-valikosta löytyvä liittymiskaavake
ja maksamalla kyseinen hinnaston mukainen suoritus tilillemme:
(Yrityksemme ei vastaa eri operaattoreiden mahdollisista tietoliikennekatkoksista ja –viiveistä tai muista vastaavista syistä aiheutuneista aikatauluviivytyksistä)
ApAs co. noudattaa konsultoinnin yleisiä sopimusehtoja, sekä konsultin eettisiä ammattisääntöjä.
Niihin voit tutustua Myynti-valikosta löytyvässä Sopimuslomakkeessa
