
Tanssin alalla kambodžalaisen kulttuurin tärkein luomus on Apsaroiden tanssi. Apsara merkitsee khmerin kielessä kaunista satuolentoa, haltijatarta.
Legendan mukaan hän syntyi maitomerestä, jota jumalat hämmensivät saadakseen ambrosiaa, pitkän iän antavaa taikajuomaa.
Kambodžalaisille Apsara on kaunis tanssija, jolla on pehmeä ääni, taiteellista kykyä, viisautta, lempeyttä ja muita hyveitä. Siksi khmer-taiteilijat ovat kautta aikojen valinneet Apsaran kambodžalaisen naisen symboliksi.
Temppeleiden kivimuureilla on ympäri maata - Angkor Watin temppeli mukaan lukien - veistetty noin 1600 Apsaran kuvaa. Ne on puettu erilaisiin vaatteisiin, joita khmer-naiset ovat käyttäneet eri aikoina. Monet käsityö- ja taide-esineet on koristeltu Apsaran kuvin.
Tanssivien Apsaroiden käsissä olevat oksat ja kukat kuvaavat hyvinvointia ja menestystä. Tanssivan Apsaran käsien ja sormien liikkeiden kautta voi nähdä elämän kierron maapallolla.
Etusormi edustaa nuppua, kaikki viisi sormea lehtiä, etusormen ja peukalon muodostama kehä hedelmää ja kehän nopea avautuminen hedelmän kypsymistä ja putoamista. Tuuli kuljettaa siemenet eteenpäin ja ne alkavat kasvaa uutta elämää.
(Taksvärkki ry)

Koulussa opettajan valitsemat lapset muodostavat tanssiryhmiä, jotka harjoittelevat ahkerasti ja esiintyvät koulun juhlissa. Koulussa opitaan monia eri tansseja, joista apsara-tanssi on vaativin. Harjoittelu on hyvin kurinalaista. Tanssiliikkeet perustuvat äärimmilleen vietyyn venyvyyteen. Siksi on harjoiteltava joka päivä.
Apsara-tanssia opiskellaan kuninkaallisessa oppilaitoksessa, jonka on perustanut prinssi Sihanoukin tytär Norodom Buppha Devi. Koulun oppilaat tanssivat kuninkaan järjestämissä tilaisuuksissa kuten valtionpäämiesten vierailuilla.
Kambodžalaisen uskomuksen mukaan tanssivan apsaran käsien ja sormien liikkeissä voi nähdä elämän kierron maapallolla.Apsara-tanssijan kruunu kuvastaa Angkorin kaupungin temppeleitä.
Khmer-valtakunta ja apsaratIntiassa syntyneet tarinat jumalista kulkeutuivat myös muinaiseen Khmer-kuningaskuntaan.
Khmerit hallitsivat laajaa aluetta Kaakkois-Aasiassa ja valtakunnan
pääkaupunki oli nimeltään Angkor. Muinaisen suurkaupungin rauniot
sijaitsevat Kambodžassa.
Angkorin kaupunkiin
rakennettiin lukuisia temppeleitä. Temppelien rauniot todistavat
khmer-valtakunnan loistosta. Niitä koristavat veistokset kertovat
khmerien uskoneen hindulaiseen taruun, jonka mukaan pyhän Meru-vuoren
jumalat hallitsivat maailmankaikkeutta. Saman uskomuksen mukaan
kuningas oli jumalan kaltainen hahmo.
Tanssissa käytetään liikkeitä ja eleitä, jotka kertovat tarinaa. Tanssijat eivät puhu tai laula. He tanssivat pieni hymy kasvoillaan. Suun avaaminen on kielletty tanssin aikana.
Tanssijan liikkeet ovat hitaita ja tasapainoisia. Ne ilmentävät hänen kauneuttaan, sisäistä hiljaisuuttaan ja viisauttaan.
Apsara-tanssijoiden sormet ovat uskomattoman taipuisat. Niiden venyttäminen aloitetaan jo varhain lapsuudessa kun luut ovat vielä joustavat.
Käsieleet voivat merkitä useita eri asioita kuten hedelmää, kukkia tai lehtiä. Kun käsieleitä yhdistellään, niiden merkitykset muuttuvat.
ApsaratKhmerien klassinen tanssi pohjaa intialaiseen hovitanssiin. Sen juuret puolestaan ulottuvat hindutaruston apsaroihin, taivaallisiin tanssijattariin, jotka syntyivät tanssimaan jumalille. Hindutarustossa apsarat tunnetaan myös luonnonhenkinä ja taivaallisten soittajien vaimoina.
Kambodžassa kerrottavan tarinan mukaan apsara-haltijatar syntyi maitomerestä, jota jumalat hämmensivät saadakseen ambrosiaa, pitkää ikää tuovaa taikajuomaa. Tarinassa jumalat taistelivat taikajuoman hallinnasta demonien kanssa ja voittivat taistelun. Jumalten voiton kunniaksi apsara tanssi yhdessä muiden haltijattarien kanssa. Tanssiessaan heillä oli käsissään taivaallisen puun Parijatan kukkia.
Kambodžalaisen klassisen tanssin tarinat pohjautuvat Intiassa kirjoitetun Ramayana-teoksen tarinoihin. Apsara-tanssissa yhdistyy Kambodžan ikivanhojen perinteisten tanssien piirteitä ja intialaisen tanssin vaikutteita.
Kambodžalaisille apsara-tanssija on satumainen olento. Kauniilla apsaralla on pehmeä ääni, taiteellisia kykyjä, viisautta, lempeyttä ja muita hyveitä. Siksi apsaraa on kautta aikojen pidetty kambodžalaisen naisen vertauskuvana.
(Ulkoministeriön AASIAAN!-kampanjan aineistosta)